vastaukset. Mutta piti kirjoittaa eri värisellä kynällä niin että opettaja näki että en oikeastaan osannut sitä. Mutta tämä ei ollut minun mielestä hyvä koska on niitä oppilaita jotka kirjoittavat vastaukset samalla kynällä kirjasta ja opettaja luulee että on osannut sen vaikka kirjastahan vastaukset ovat. En tiedä miksi ne tekee niin, koska siinä ei ole järkeä. Ne saa ehkä hyvän arvosanan mutta ei ne silti sitä osaa. Ja kyllä ne sitten aikuisena tajuaa että olisi pitännyt tehdä kokeet kunnolla. Mutta kyllä koulun käyntiä on ihan kivaa, tai kysytään niin että mitä muuta tekisin joka päivä? En tiedä, olisin varmaan tietokoneella, katsoisin elokuvaa mutta en pärjäisi elämässä. Ja haluan hyvän työpaikan, haluan hyvän perheen, haluan hyviä ysäviä ja haluan hyvän elämän. Siksi olen päättänyt jo kauan sitten että teen koulu asiat kunnolla.
Viikolla oli myös syysmarkkinat. Siellä oli ylättävän kivaa ja ostin kaikkea hyvää syötävää niin että pitäisi vähän rauhoittua syömisen kanssa. Mutta joskus saa syödä ylimäärästä, koska se on hyvää. c:
Ensi viikolla meillä on ranskan koe, kahden viikon päästä kemian koe ja englannin koe. Ja varmaan enemmän kokeita on tulossa pikku hiljaa mutta toivon että eivät tulisi samana päivinä koska se on rasittavaa, todella rasittavaa. Eli mitä teille kuuluu? Hyvää, huonoa, oletteko huonolla tuulella tai hyvällä, meneekö koulussa huonosti tai hyvin, onko teillä tarpeeksi vapaa aikaa tai liian vähän.. Voitte kertoa kaikki teidän ajatukset tänne kommetteihin niin voin niitä lukea ja rentoutua. En ole ainoa joka joskus miettii näin.
Kuvat tässä postauksessa on otettu joskus viikolla tai viikonloppuna kun olin Laten kanssa ratsastamassa. Ja niin kuin kuvissa näkyy menimme esteitä. Ihan kohta voit lukea tarkemmin tästä "tunnista".
Eli ensin olimme hiekka kentällä ja siellä aloitimme tunnin. Kävelimme pitkillä ohilla pari kierrosta ja teimme voltteja ja pysähdyksiä. Teimme samat asiat ravissa. Laitoimme kaksi estettä kentälle ja hyppäsimme niitä vuorotellen. Tosiaan niin napurit tulivat ulos joka tarkoitti että menimme kauemmas niistä. Viereisessä talossa asuu yksi tyttö joka on samassa koulussa ja en halua että minua kiusataan koulussa. Eli parempi näin.. Ruohokentälla menimme vähän korkempia esteitä. Ratsastin muuten Polarilla ja Latte Lemonettella. Meni ihan hyvin ja kiva hypätä esteitä pitkästä aikaan kun menen nykään ylensä koulua.
Awsi. |
Nawsi. |
~Rakkautta~ |
Tässä kaikki minun ajatukset tältä päivältä. Tänään tosiaan laiva lähtee pian ja lähden ihan kohta junalla Helsinkiin. Lopetin koulun kaksi tuntia aikaisemmin, jess.
Rohkeasti ihan kaikki teidän ajatukset kommetthin ja postaus ideoita saa mielellään antaa. Koska tuntuu siltä että on samanlaisia postauksia koko ajan. Että haluaisitteko jotain erikoisia postauksia? Kaikki ideat tänne alas.
Ensiviikon perjantaina taas uusi postaus siihen asti kivaa viikonloppua! //Immali
Aah, tuttu tunne xc
VastaaPoistaMinulla oli toissapäivänä saksasta pieni koe, huomenna englanninkoe, ja syysloman jälkeen saksasta iso koe tulossa, eikä pidä unohtaa myöskään uskonnon- ja matikankokeita. Yyh, välillä kyllä on tosiaankin semmoinen olo että ei huvita, ei jaksa, en halua :'D
Yyh jepp, ei halua, ei jaksa mutta on pakko.. :c Hyvä että kohta on syysloma! :p
Poista